torstai 6. joulukuuta 2012

Viime sunnuntaina kisasin Pimun kanssa Kotkassa ensimmäistä kertaa Pimun mammaloman jälkeen. 
Kotkan halli oli kylmä ja ulkona oli -10° pakkasta. Kylmästä ja karvattomuudestaan huolimatta Pimu oli intoa täynnä. Ensimmäiset kaksi agirataa hyllytettiin, mutta radat olivat muuten tosi sujuvat. Molemmilla radoilla virhe tuli ohjauksesta. Ekan radan unohdus ja toisella radalla en vaan ehtinyt ohjaamaan; puomin alle oli viritetty pussi!! ja seuraava este oli takaa kierto hyppy. Moni muukin hyllytti samassa kohdassa. Viimeinen hyppyrata meni myös hyvin, tosin omat, liian hätäiset ohjaukset tuottivat meille kaksi kieltoa. Lisää treeniä vaan!!!
Pikku-Iitua olen pitänyt treeneissä mukana, että se tottuisi uusiin ihmisiin ja koiriin. Iitukka on aika arka vielä. Iitu menee jo putkeen ja puomin alastulokontekteja on kokeiltu. Renkaan Iitu hyppäsi vahingossa. 
Eläinlääkärissä käytiin tiistaina, kun 12 viikkoa tuli täyteen. Iitu pelkäsi kovasti, edes namit eivät maistuneet eläinlääkärin kädestä. Sen jälkeen vein pikkuisen ostoksille; ensin Mustiin&Mirriin ja sitten Peten koiratarvikkeeseen. Siellä Iitu oli jo ihan toinen, reipas pikku kooikkeri, joka tutkiskeli innokkaana alahyllyn herkkuja. 
Itsenäisyyspäivän aamuna kuvasin Pimua ja Iitua, kun he leikkivät ulkona omaa kummallista takaa-ajoleikkiään. Pimu pitää huolen, että tyttö saa tarpeeksi liikuntaa. Iitu on yleensä ihan pyörryksissä tämän session jälkeen. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti