sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Viime keskiviikkona 11.9 vietimme Tuulipentujen synttärijuhlia. 
Onnittelut yksivuotiaille Otava, Ruska, Bella, Affe, Onni ja Iitu! 

Tästä hetkestä on vuosi vierähtänyt


Yksivuotispäivän kyseenalaiseksi kunniaksi, Iitu aloitti ensimmäisen juoksunsa. Pimu aloitti myös juoksun päivää ennen Iitua. Mitä äiti edellä, sitä tytär perässä, näköjään tässäkin asiassa.
Mökki laitettiin viikonloppuna "talviteloilleeen". Syksy on nyt saaressa kauneimmillaan. Vesi oli vielä lämmintä, mutta harmillisesti ohutta sinilevälauttaa alkoi ajautua rantaan. Iitun pitäminen pois vedestä olikin vaikeaa, eikä Pimukaan ymmärtänyt miksei uimaan voisi mennä.
Tässä kuvia viikonlopun reissusta.

Äidit ja tyttäret......

Syysuimarit

Pimu ja saalis

Minne ne ahvenet katosivat



lauantai 7. syyskuuta 2013

Porvoonseudun koiraharrastajien seuramestaruus käytiin tiistaina 4.9. 
Iitu-neiti oli vielä liian nuori osallistuakseen mölliluokkaan, vaikka haluja hänellä olisi ollut. Tällä kertaa Iitun oli tyydyttävä turistin osaan kisoissa.
Pimu kisasi ensimmäisen kerran lääkärissäkäynnin jälkeen ja voi kuinka tyttö oli intoa täynnä. Pimu voitti seuranmestaruuden mediluokassa ja aikojen perusteella koko kisan. Vaikka itse sanonkin, niin hienoa menoa se oli. Se tekemisen riemu, kuuliaisuus ja miellytämisenhalu saisi tarttua tuohon tyttäreenkin. Ehkä sekin aika joskus koittaa.
Olen koko viikon järjestellyt ShowHaun rekkakiertueen Porvoon osuutta, eritoten matchshowta. Onneksi se on nyt ohi. Minulla oli koirat mukana siltä varalta, että ehtisin nekin kuvauttaa ja käyttää Iitua kehässä. 
Molemmat onnistuivat; tytöt kävivät kuvassa ja Iitu esiintyi ensimmäistä kertaa matchshowssa.
Eihän tuo kaikkein parasta esiintymistä ollut; tuomarille piti hieman murista, kun niin hirveästi pelotti. Muutoin kehässä Iitu keskittyi tekemiseen ja seisoi todella nätisti paikoillaan. Olen aikas ylpeä tytöstä, luulin oikeesti, että katastrofi siitä tulee. Sinisten 4 on enskikertalaiselle, arkajalka Iitulle oikein hyvä tulos.
Käykääpä kurkkaamassa Pimun ja Iitun kuvia www.showhau.fi ja äänestäkää meidän kaunokaisia. 
Tätä mieltä Iitu on näyttelyistä ja ruusukkeista




sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Lepoa, lepoa.

Käytin Pimun eläinlääkärillä. Hyvä, että käytin; niska oli jumissa, lantiossa sekä oikealla, että vasemmalla puolella oli lihasjännitystä. Onneksi ei mitään vakavaa ja hieronnalla on tyttö vetreytynyt jo lähes kisakuntoon.
Olemme ottaneet ihan rennosti lepäillen, ja metsässä samoillen. Olemme olleet mökillä kalastelemassa ja ihailemassa täysikuuta. Vesi on vielä lämmintä, joten meidän vesipedot Iitu ja Pimu ovat uineet paljon, siis fysioterapiaa ihan omasta takaa.

Hopeinen kuu luo, merelle siltaa.....

Metsästä löytyi eläinten syöttöpaikka