lauantai 27. huhtikuuta 2013

Lumet ovat lähes sulaneet ja kahden nenäkoiran kirsut oikein imevät ihania tuoksuja maasta. 
Tänään haravoin pihalla ja laittelin uutta multaa kasveille. Iitu auttoi omalla tavallaan; kaiveli kuoppia ja raahasi risuja, jotka se varasti kottikärryistä. Tämä on lapsen ensimmäinen kevät, uusi ja ihmeellinen.
Pimu seurasi kakaran touhuja ja intoutui itsekin hurjaan hippaleikkiin tyttärensä kanssa. Toistaiseksi Pimu on Iitua nopeampi ja osaa juosta kiemurrellen, ettei Iitu pääse edes lähelle.
Pimun kanssa on kaksi kisaa kisaatu viime kirjoituksen jälkeen; Vantaalla Martti Salosen radoilla ja Kotkassa tuomari oli Allan Matson. Molemmat kisat olivat tosi hyvät, vaikkei nollia tullutkaan. Se tuplanolla puuttuu edelleen.
Iitun kanssa olen myös käynyt hallilla treenaamassa. Neitiä on hankala opettaa, koska se paineistuu vieraan ihmisen kosketuksesta. Nyt olenkin keskittynyt Iitun itsetunnon kohotukseen erilaisin konstein ja se on tuottanut tulosta vähän kerrallaan.
Iitu on oikea tuholainen, kun se jätetään kotiin. Tähän mennessä hän on pureskellut neljä nahkahihnaa, oman kaulapantansa, nakertanut ovenkarmeja, useita sukkia on tuhottu jne. Aamutossut ovat ihan must, niitä on syöty kolme paria.

Kosto

Heitä, heitä....

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Eilen lauantaina kisasin Pimun kanssa Janakkalassa. 
Ekan radan tuomaroi Leena Rantamäki-Lahtinen. Tältä agiradalta saatiin hieno nollatulos. Toinen rata oli myös agilityrata, jonka oli suunnitellut ja tuomaroi Ritva Herrala. Tiesin jo rataa lukiessa, että nyt lähtö on haastava. Pimu alkoi komentaa jo lähdössä ja vielä karkasi matkaan, niin hyllyhän sieltä saatiin tulokseksi. 
Kolmas rata oli hyppyrata ja sieltä saimme myös komean nollatuloksen. Täytyy olla tyytyväinen, kaksi nollaa kisakirjaan, vaikkei nyt peräkkäiset olleetkaan. Tuplanollaa ei todella ole helppo saada, toivottavasti se vielä ennen SM-kisoja tulee.
Iitun kanssa kävin hallilla tänään agiliitämässä. Onneksi kesäkaudella päästään ryhmään harjoittelemaan. Ryhmässä treenaaminen on paljon mukavampaa ja tehokkaampaa, kuin yksin pakertaminen.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen meni ihan kotosalla koirien kanssa ulkoillen ja lenkkeillen. Pitkäperjantaina otin molemmat kooikkerit hallille ja tehtiin ihan pieniä harjoituksia. Iitua opetettiin puomille ja käväisi hän jo A-esteelläkin. Oli kiva huomata kuinka luontevaa sille tämä agilityhommeli on. 
Pimun kanssa käytiin myös ekana Pääsiäispäivänä Hyvinkäällä keräämässä yksi nollamerkintä kisakirjaan. Tuomarina oli Tuija Kokkonen.
Tuplanolla on niin lähellä, että oikein harmittaa. Radalta tuli kiellosta vitonen ja siitä syystä, että ennakoin ohjauksen kerrankin vähän liian ajoissa. Ei se mitään, tyttö oli niin hieno, taitava ja nopea.

Pimu ottaa rennosti kotona

Linssilude Iitu