Meillä piti olla vapaa lauantaipäivä.
Iitu päätti kuitenkin toisin. Lähdin aamulla pihalle kooikkereiden kanssa. Otin kameran mukaan, koska aurinko pilkisti ihanasti jo taivaanrannasta. Tarkoitukseni oli kuvata koissuja ja talvista maisemaa. Yöllä oli satanut lunta ja pakkasta oli vaivaiset - 6°  Tässä kuvasarja:

Pimu aamuauringosssa

Iitu jo vauhti päällä

Mikäs tästä on mennyt???

Mitä? Mr Jussi Jänis ja meidän pihalla...

Huomaa Iitun ílme

Pallo, löysin pallon, sanoo Pimu.

Mutta missä Iitu?

Tästä se alkoi. Iitu sai näköyhteyden jänikseen ja sitten mentiin. 
Uskoin, että Iitu tulee piankin takaisin, niinkuin aina ennenkin. Ei vaan tullut. 
Lähdin Pimun kanssa jäljittämään pikkuista kooikkeria. Jäljistä näkyi, kuinka jänis oli sitä harhauttanut monessa kohtaa. Uskoin edelleen, että kohta se tulee luokse, mutta ei tullut. 
Pimu pyöri ja etsi, mutta pysyi uskollisesti luonani. Tunnin tarvoimme umpihangessa metsässä. 
Laitoin ilmoituksen karkureihin, soitin lähialueiden koiratarhat, laitoin faceen ilmon, tein katoamisilmoituksia.
Lähdin autolla etsimään Iitua kylältä. Törmäsin paikalliseen kettujahtiporukkaan. Yksi miehistä oli kuullut outoa, kimeää haukkua. Iitu oli luultavasti osallistunut myös kettujahtiin, hienosti sininen puku päällään.
Jaoin katoamisilmoituksia postilaatikoihin, kaupan-ja baarin ilmoitustaululle. Olin ihan epätoivoinen, Iitu oli ollut kateissa jo yli kolme tuntia. 
Soitin etsijäkoiraliittoon: "Laita grilli tulille ja makkarat paistumaan, haju leviää ja houkuttaa karkulaisen kotiin." Grilli laitettiin tulille. "Tee metsään hajujälki neljästä ilmansuunnasta." Tein hajujäljen ja kun palaan kotiin, metsän reunassa joku valkoinen häntä viuhuu ojan pohjalla. Se on oma, pieni Iitu. 
Vihdoinkin, 4 ja 1/2 tuntia kateissa, hän suvaitsee palata kotiin. Arkaillen tyttö tuli perässäni sisään. Iitu on ihan kunnossa.  Iitun jalat ovat  tosin hieman kipeät ja väsynyt se on, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.
Voi miten helpottunut olo nyt on!