Mamman lellikit ja kovapäinen ohjaaja

Lauanataina 12.3 vietettiin kiva ja aurinkoinen kisapäivä Riksussa.
Taas on kisallinen kokemusta repussa, ei muuta.
Kyllä se fyssari tiesi, ettei mun jalka kestä kisaamista, mutta olihan se itse todettava. 
Olin ilmoittanut koirat vain kahdelle radalle molemmat, kun ajattelein, että vähän säästelen itseäni.
Varuiksi teippasin takareiden ja polvessa oli tuki, että pitäis nyt kestää, mutta eipä kestänyt.
Hypärillä aloitettiin Pimun kanssa ja heti kolmannella esteellä hyllytettiin. Jalka oireili heti juostessa. 
Siitä huolimatta ohjasin Iitun hypärillä; kolme kieltoa, hylly, komennushaukkua ja ohjaajan vauhti vain hiipui. Iitun eka kolmosten kisa meni harjoituksen piikkiin, mutta kivaa meillä oli.

Onneksi Pimun Ella-siskon omistaja oli paikalla ja tarjoutui ohjaamaan Pimua. Lennosta vaihdettiin ohjaajaa. Pimu ei ole koskaan mennyt Kaisan kanssa, mutta muutamalla harjoitushypyllä se näytti toimivan frisbeen kanssa ihan ok. Eikun varakuski kehiin. 
Itse pysyttelin taka-alalla ja tulin halliin vain kuvaamaan. Pimu oli ihan hukassa, ei paljon aksa kiinnostanut. Lönkötellen se lähti kuitenkin Kaisan matkaan, mutta selvästi se haki omaa ohjaajaansa. Puomilta se otti hajun, kävi tutkimassa varuiksi tuomarin ja juoksi pois radalta suoraan minun luokseni. Mamman ikioma lellikki. 

Pitäisikö jo alkaa uskomaan, että tästä ei enää nuorruta.  Miksi just nyt, kun mulla olisi kaksi taitavaa kolmosluokan koiraa. Jos nyt taas muutaman viikon ottaisi levon kannalta, tuleehan noita kisoja.

Iitulainen

Ihan turha reissu ei meillä kuitenkaan ollut. Tapasimme kivan poikakooikkerin, jota Iitu mielii sulhasekseen. Tapasimme myös Iitun veljen pojan Daronin. Ihana pikku kooikkeri, tuleva komistus ja selvä hurmuri sekin.