Treenikaverilla on pari tolleria ja pyysi minut mukaan jälkeä tekemään. Siis metsään vaan.
Olimme jo aiemmin kokeilleet jäljestämistä ihan lyhkäisellä jäljellä ja silloin kokenut mejämies sanoi tyttöä luonnonlahjaksi. Siitäkös sitä innostuin.
Kyllä Iitulla on jonkin sortin lahja, niin suoraviivaisesti se vei minut kaadolle. Kuinka se osasi kuopimalla merkata makuut, mistä se tiesi, että niin tehdään?
Koira toimi, kuin vanha tekijä.
Kysyi jo paikalliselta harrastajaporukalta, jos päästäisiin joskus mukaan. Ehkä joskus vielä kokeeseen.
Minusta oli aiemmin ihan kauheata, kun koirat retuuttavat kuolleen eläimen osia. Nyt se vaan kuuluu tähän hommaan. Kuvissa onnellinen ja niin ylpeä Iitu sorkkansa kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti