maanantai 18. kesäkuuta 2012

SM-kisahumu on nyt takana. Oli mahtava viikonloppu Tikkakoskella Jyväskylässä!
Perjantai-iltana kisasin agi-ja hyppyradan Pimun kanssa ja molemmat radat hyllytettiin.Martti Salonen oli tehnyt kimurantit radat. Agiradalta tuli hyppy väärinpäin. Hypäri päästiin kolmanneksi viimeiselle esteelle virheettömänä, kunnes huolimattomuuttani ohjasin Pimun esteen ohi ja sen korjattuani  putki siinä sitten imaisi Pimun ja tietysti väärään päähän. Eikä edes yhtään harmita, sillä lauantainen suoritus joukkuekisassa meni  ihan nappiin!! Pimu oli ensimmäinen lähtijä meidän joukkueessa. Nolla tehtiin ja vielä hyvällä ajalla, vaikka varmistelin kaikki kontaktit ja hidastin meidän vauhtia. Olimme yhdeksäntinä (9.!!!) ekan kierroksen jälkeen. Sitten muille tuli pari hyllyä ja ankkuri otti 20 virhepistettä ja lopulta putosimme melkoisen paljon. Sellaista sattuu, eikä haittaa, agility vaan on niin mukavaa.
Sunnuntaina saatiin nähdä huippuagilityä, kun Suomen parhaat koirakot kisasivat yksilökisoissa. Upeata katseltavaa! Vesisade alkoi medien finaalin jälkeen ja jatkui ja jatkui.
Kaatosateessa ajelimme kohti kotia.
Oli minulla kamerakin mukana, mutta en siinä tohinassa muistanut edes sen olemassa oloa.

Seurakaverit kotiinlähtötunnelmissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti