keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Uusi perhe


Tuulipennut näkivät päivänvalon ensi kertaa tiistaina 11.9.12  klo 17.30. 
Pimu yritti itse kovasti ja pitkään synnyttää. Kaksi innokasta pentua oli tulossa yhtä aikaa ulos ja ne tukkivat tien muilta sekä itseltään, joten Pimu piti leikata. 
Onneksi treenikaverini Virve (joka oli lupautunut minun henkiseksi tuekseni), on sattumoisin eläinlääkäri ja Pimu saatiin nopeasti leikkaukseen. Annika (treenikaveri myös) hälytettiin apuun ja sitten hommiin.
Annika avusti leikkauksessa ja juoksutti pentuja meille kuivattavaksi toinen toisensa jälkeen.Virve leikkasi ja hoiti Pimua. Pennut virkistyivät nopeasti ja tuli hurja kiire saada napanuorat solmittua, kuivattua, hierottua ja vielä annettua "nukutuksen vastalääke" näille vintiöille. Kaikki tapahtui todella nopeasti. Suurkiitos Virve ja Annika, ilman teitä olisimme olleet aikamoisessa pulassa.
Nyt pentulaatikossa vikisee kolme tyttö ja kolme poikakooikkeria. Pentuja oli kaikkiaan seitsemän, mutta yksi pieni heiveröinen poika ei selvinnyt ja hän lensi pois luotamme koirien taivaaseen.
Äiti ja lapset voivat olosuhteisiin nähden hyvin. Tokkurainen Pimu oli aluksi hieman hämillään omista mönkivistä pennuistaan, mutta nyt hän hoitaa näitä oikein esimerkillisen äidin ottein.

15 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon!
    Kiva juttu, että tuli sekä poikia että tyttöjä.

    VastaaPoista
  2. Onnea pennuista! Onpas kiva sukupuolijakauma :)

    VastaaPoista
  3. Onnea ihanista pennuista, Gipistä on tullut isoisä <3

    VastaaPoista
  4. Oiih! Ihania! Luna on nyt sitten mummo! Onnea pennuista ja koska pääsee katsomaan?!

    VastaaPoista
  5. Suuresti onnea pentueesta! Voimia emolle katraan hoitamiseen!

    VastaaPoista
  6. Hurjasti onnea ihanista pennuista! :)

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea pennuille ja emälle!

    Veiko omistajineen

    VastaaPoista
  8. Onnittelut ensimmäisistä kooikerinpennuista! Kivan värisiä palleroita:-)

    Tiina V-M ja kooikerit Raumalta

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea isosta pentueesta ja hyvää taivasmatkaa yhdelle pikkuiselle! Nyt täytyykin tätäkin blogia seurata ahkerasti niin näkee ihanien pentusten kehittymistä :)

    t.Susanna & koikkerit

    VastaaPoista
  10. Kiitos,kiitos!!!
    Pennut ovat ihan syötävän ihania. Ne kehittyvät yllättävän nopeasti ja ovat jo tavallisia mönkiäisiä.
    Valvottujen öiden jälkeen olo on kuin zombiella. Ensi yön uskallan ehkä jo nukkua, niin hyvin Pimu hoitaa lapsiaan ja alkaa olla itsekin hyvässä kunnossa.

    VastaaPoista
  11. Paljon onnea suloisista pennuista! :)

    terkuin
    Kaisa & Primo

    VastaaPoista
  12. Onnittelut emälle ja koko perheelle! Mukavan kokoinen pentue.
    T: Anu ja Ella

    VastaaPoista
  13. Onnea palleroista :) ja jaksamista...
    Taina ja Leevi

    VastaaPoista