sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Iitu aloitti agilityuransa Vantaalla ensimmäisissä möllikisoissaan. 
Lähdin matkaan Iitun kanssa kahdestaan, Pimu jäi tarkoituksella kotiin. Iitu oli hieman hämillään tilanteesta, jossa oli yksin pääosassa. Hienosti neiti selviytyi radoista. Mölliradalta tosin puuttui keinu, kepit ja rengas. 
Ensimmäisellä kierroksella Iitu lähti matkaan hieman arastellen ja ympärilleen pälyillen. Hieno nollatulos kuitenkin. Iitu teki tosi hienot kontaktit.
Seuraavalla kierroksella neiti oli jo hieman rennompi. Päätin, katsoa kuinka kooikkeri kulkee ja ohjasin sitä melkein kuin Pimua. No kulkihan tuo, mutta yksi kontaktivirhe siitä kostautui.

Mäntsälässä järjestettiin viime viikolla MatchShow ja sinne matkasin Iitun kanssa myös ilman Pimua. Meidän on aika harjoitella myös oikeaan näyttelyyn ja mätsärit ovat hyviä harjoituksen kannalta. Meille sattui kiva ja ymmärtäväinen "tuomari", joka käsitteli Iitua pöydällä, antoi namia, silitteli ja jutteli. Olin lähes äimän käkenä, koska se sujui niin hienosti. No maassa tutkiessa, Iitu ehti painautua mun jalkojen suojaan ja sieltä sitten hiljaa yritti murista tuomarille, joka ei edelleenkään välittänyt, vaan jatkoi tutkimista. Kehässä Iitu liikkui kauniisti ja osasi seistä kuin kokenut kehäkettu. Punainen nauha, olen niin ylpeä siitä!

Lappeenrannan hienon tuplanollan jälkeen, lähdin sitten niinkuin soitellen sotaan Kotkaan kisaamaan. Nopeasti palauduin maan pinnalle, kun hyllytimme kolmesti. Tuomari oli Pertti Siimes ja radat ihan tehtävissä, kivat radat. Pimu oli aika virtaa tännä ja siihen jäi täti kuin seisomaan, kun tyttö teki rataa. Kauheasti ei harmita, sillä minusta ne oli hyvät hyllyt, jos niin voi sanoa ja ohjaajan virheistä nuo vielä tulivat.

Eilen sunnuntai kisasin Pimun kanssa Kouvolassa. Iitu oli taas onnenkäpälänä mukana. Molemmat agiradat olivat Allan Mattssonin käsialaa;  paljon pommeja ja ei niin loogisia vientejä. Kisa oli hiekkakentällä, irtohiekkaa paljon ja se pölysi aika lailla ja oli raskas juosta. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja alueella luikertelevista kyykäärmeistä varoitettiin. 
Ekalla radalla tuli rima ja puomin palikat alas ja lopulta hylly, kun unohdin ohjata koiran esteelle. Pelkäsin jo, että Pimun selkä on taas jumissa. Kun tutkin sen, ei mitään! Hiekka oli vain niin raskas koirallekin. Käytin molemmat koirat uimassa. Iitu pongasi sammakon, enkä meinannut saada sitä ylös vedestä.
Toisella radalla teimme nollatuloksen. Varmistelin kaikki kontaktit ja se hieman hidasti menoa. Nyt on sitten SM-nollat kasassa. Lähdin koirien kanssa lenkille ja olin vain niin tyytyväinen, etten katsonut edes tuloksia. Takaisin tullessa vilkaisin tulostaululle ja siinä se komeili; voittonolla, sert-A ja tulos -5,96. Oli ihan pakko hakea silmälasit, mutta niin se vaan on. Tämä tarkoittaa siis kolmatta agisertiä ja Pimusta tuli FIN AVA.

Lentävän Luppakorvan Tuulispää FIN AVA
Metsässä valko-ja sinivuokot sulassa sovussa



3 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! Hieno juttu, että Pimusta on tullut AVA ja taitava Iitu on aloittanut agilityuransa.

    VastaaPoista
  2. KIITOS!
    Nyt otetaan rennosti treenaten ennen SM-kisoja....

    VastaaPoista