sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Viimeisestä päivityksestä onkin aikaa. Paljoa ei ole tapahtunut ei kisoissa eikä treeneissäkään. 
Pari viikkoa meni ensin autottomana. Sitten iski oikein kunnon vatsaflunssa, jonka jälkitautina sain jonkin sortin niveltulehduksen. Kisat saivat jäädä, samoin treenit.
Porvoon omissa kisoissa kisasin seuraavan kerran Iitun kanssa. Iitu on niin hauska kisakaveri, iloinen ja reipas. Meillä oli tuomarina Janne Karstunen. Ekalta agiradalta tuli kielto hypyltä, kun Iitun oli käytävä katsomassa ratatyöntekijöitä. Juu, kyllä siellä oli tuttuja. Vitosella Iitu voitti tämän radan.
Toinen rata hyllytettiin; iloinen Iitu teki muutaman ylimääräisen hypyn ja kyseli, et missä se ohjaaja viipyy.
Janakkalassa kisasin pitkästä aikaa Pimun kanssa. Ei mitään maininnan arvoista; kolme kertaa hyl. Pimu oli taitava ja nopea, minä en. Olemme palanneet taas maan pinnalle. Kaksi agilitynollaa meiltä vielä puuttuu sm-kisoja varten.
Onneksi kevätaurinko jo paistelee, ehkä tästä vielä noustaan.  

Pihalla on talvi

ja myös kevät


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti