Tänään kisattiin aksaa Kotkassa. Meille ihan uusi tuttavuus oli tuomari Timo Teileri. Kivat radat, vaikka hypäriltä aloitimmekin hyllyllä. Agirata oli lyhyt, vain 16 estettä. Tarkasti varmistellen otimme siltä radalta nollan. Kolmas rata oli Johanna Nybergin tuomaroima. Vitonen tuli kiellosta A-esteelle. Yllärikielto minulle, mutta itse ajauduin ihan liian lähelle estettä, eikä Pimu oikein ymmärtänyt miksi tuo noin tekee.
Oulun sm-yksilökisa lähestyy, vain yksi aginolla puuttuu.
Iitu oli myös mukana kisaturistina. Iitulle tekee hyvää nähdä kisahulinaa ja se onkin reipastunut paljon.
Lauantai Iitu teki taas katoamistempun. Klo 06.00 neiti lähti pihalta jonkin elukan matkaan. Reilun puoli tuntia Iitu oli omilla teillään. Pyjama päällä ajelin taas ympäri kyliä tyttöä etsimässä. Otin Pimun pihalle ja alettiin heittelemään frisbeetä. Riemusta Pimu pitää hurjaa haukkua ja kuinka ollakkaan, Iitu ilmestyi pian myös mukaan leikkiin. Iitu oli yltäpäältä p..ssa, nähtävästi kierinyt peuran jätöksissä. Suoraan pesulle siis.
Mulla alkoi talviloma ja olen taas innostunut helmeilemään eli tekemään koruja. Nyt olen keskittynyt vain koira-aiheisiin koruihin.
Helmirannekoruja |
Nahkarannekkeita ja kaulanauhoja |
Korviksia |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti