Tänään 12.4 kisattiin Pimun kanssa Kouvolassa (oikeasti Valkealassa). Kouvolan oma tuomari Allan Matson oli tehnyt kivat ja lentävät radat.
Ekan agirata hyllytettiin jo kolmannelle esteelle. Pimu pudotti riman ja jotenkin sotkeutui siihen ja ajautui seuraavan hypyn väärin päin. Rima putosi melko varmasti mun haperoivasta ohjauksesta. Pelkäsin jo, että tytöllä on paikat jumissa, koska rimat meillä normisti pysyy. Ei onneksi!
Seuraava agirata ja varmisteltu nollatulos, sijoitus 5. Tätä me lähdettiin hakemaan. Nyt on kasassa viisi agilitynollaa ja pääsy sm-kisojen yksilökisaan.
Pimulla on jo edustuspaikka oman seuran medijoukkueessa.
Oma takareisi alkoi taas oireilla, mutta osallistuimme kuitenkin vielä hypärille. Hyppyrata ei ollut mikään helppo. Hurjaa vääntöä ja ohjaamaan oli ehdittävä. Olin niin hämmästynyt, että ehdin ohjauksiin ja Pimu pysyi hanskassa. Keppikulma oli vaikea, suorasta putkesta 90° kulmaan. Sekin onnistui. Nyt upporikasta tai rutiköyhää! Tiesin, että loppu sujuu jo helpommin ja kiirehdin turhaan pujottelusta, jolloin Pimu jätti viimeisen välin pujottelematta. Vitonen siitä hyvästä. Meiltä puuttuu vielä hyppyvalion arvo ja siihen oikeuttava serti. Siinä taas lisää tavoitteita.
Kyllä sekin vielä tulee!
Oulu, täältä tullaan! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti