Agilitytreenien kesäkausi on alkanut.
Pikku vintiöllä on oma alkeisryhmä torstaisin ja Iitu treenaa Marianne Sumelan (ent. Karjalainen) valmennusryhmässä tiistaisin. 
Pimulla ei tänä vuonna enää ole ryhmäpaikkaa. Katsoin, että Pimulle alkaa kilpailut riittämään. Pimun kanssa tehdään agilityä ihan omaksi iloksi. Tyttö täyttää jo 10 vuotta, eikä palautuminen treeneistä tai kisoista tapahdu enää niinkuin ennen.
Pimun "viimeinen virallinen" startti oli JSP-kisoissa Tampereella. 
Lauantaina parakisassa Pimu oli hyppyradalla toinen ja Iitu kolmas. Agilityradalta Pimulle tuli HYL ja Iitulle kymppi radalta. Joten yhteistuloksissa jäimme kauas kärjestä.
Sunnuntaina sennukisa aloitettiin tuomari Mia Laamasen vauhdikkaalla hypärillä. Molemmat tytöt hyllyttivät. Allan Matsonin agilityradalla tehtiin taas hyvää työtä. Pimu oli toinen ja Iitu kolmas. Yhteistuloksissa Iitu oli sijalla 8 ja Pimu sijalla 11.
Pikku Liz oli karkeloissa mukana turistina. Hän oli kovin iloinen voittokasseista, joissa oli herkkuja sekä leluja. Hän sai myös valita itselleen yhden lelun myyntikojusta, aitoa kaninkarvaa, jossa vinkuva pallo. Se onkin ollut kovin mieleinen treeneissä.
Vielä ennen kotiinlähtöä, lähdin koirien kanssa metsälenkille. Oli kylmä, vettä satoi ja Pimulla oli back on track päällänsä. Se tarkoittaa, että "kiitos ei, en kävele" joten päästin sen vapaaksi. Olimme jo hallin kulmalla, kun jouduin laskeutumaan liukasta rinnettä tosi varovaisesti. Tarkkaavaisesti katsoin eteeni, etten liukastuisi. Siinä se sitten oli; kyy, pitkä laiha luikero keskellä polkua. Pysäytin koirat heti, sillä se käärmeen kuvatus vaan pysyi keskellä polkua. Pimu tulee perästä ja meidän kohdalla sain Pimun manttelista kiinni ja pysäytin sen matkan. Käärme oli meistä noin 2 metrin päässä, eikä aiokkaan väistää. Heittelin sitä ensin männynkävyillä pelotellakseni sen pois, mutta se oli niin jäykkä ja kankea, että se liikkui ehkä 10 senttiä. Jouduimme kiertämään otuksen takapuolelta ja silloin se vasta havahtui ja sähisi meille, mutta liikkui edelleen erittäin kankeasti.
Onni onnettomuudessa, että sain Pimun seis. Tämä oli toinen kohtaaminen kyyn kanssa ja varmaan melko kuolettava, sillä eka osuma 5 vuotta sitten oli tappaa Pimun.

Agilityradan tulokset

Voitokkaat Tiilään tytöt

Kun ei treenaamaan näillä kulmilla pääse, niin sitten vaan suoraan kokeeseen. Viime viikonloppuna olin Iitun kanssa ihan ekassa MEJÄkokeessa Hämeenlinnassa. 
Se oli kyllä kiva kokemus, vaikka ihan soitellen sotaan lähdinkin. 
Lauantai aamusta aikaisin lähdin Iitun ja pikku Lissun kanssa matkaan kohti Renkoa. Perillä oli heti aamupalaa tarjolla ja minusta ensikertalaisena pidettiin hyvää huolta, neuvottiin ja opastettiin. Onneksi minulla oli kokenut jälkipari, Nina. Lähdimme metsään jäljentekoon  klo 9 jälkeen ja palasimme majalle takaisin hieman ennen klo 16. Keli oli todella haastava, kuumaa, kuivaa ja sitä siitepölyn määrää on vaikea edes kuvailla. Onneksi oli koko arsenaali allergialääkkeitä mukana.
Olin sentään lukenut mejäilysääntöjä ja yrittänyt painaa mieleeni erinäisiä asioita, mutta kyllä kahden jäljen teko Ninan kanssa opetti paljon enemmin, kuin luettu teksti. Kompassin käyttökin palautui pätkittäin mieleeni kouluajoilta.
Illalla syötiin ja saunottiin päivän pölyt pois ja talviturkkikin tuli heitettyä.
Majoituin koirieni kanssa metsästysseuran majalla, joka oli tapahtuman keskipiste. Yön nukuin kuitenkin hyvin, vaikka jännitysperhoset vatsassa kutittelivatkin ja paikan täytetyt eläimet olivat jotenkin "creepy". Pari mäyrää sai lähtöpassit meidän huoneesta, sillä luultavasti Lissu olisi tuhonnut ne yön aikana.
Onneksi sunnuntaiaamu valkeni hieman viileämpänä, sillä aurinko pysytteli ohuen pilviharson takana. 
Minä olin oman ryhmäni ensimmäinen opas. Opastamista jännitin kaikkein eniten, mutta kuinka kävikään; opastettava koira ei suostunut lähtemään jäljelle ollenkaan. Tämä jännitysmomentti tulee siis säilymään seuraavaan kokeeseen.
Iitun jälkikoe alkoi tien toiselta puolelta. Sain Iitun hienosti jäljelle ja matkaan. Huomasin heti, että peurapolut sekoittivat sen pikku nuppia ja se otti useasti ilmavainua, vaikka pysyikin alun jäljellä. Ensimmäinen kulma oli hakkuuaukean reunalla, rinteen päällä. Siitä tyttö lähti aukealle vauhdilla, josta tiesin heti, että siellä on peuroja, eikä verijälki ole siellä päinkään. Kolmas hukka tuli aivan kokeen lopussa. Tuomari keskeytti pelin, mutta saimme treenin omaisesti tehdä kokeen loppuun. Majalle palatessamme näimme vielä 3 valkohäntäpeuraa samassa koemaastossa.

Tuomarin näkemys Iitun kokeesta

Hänkin on joskus ollut elävä