Loman viimeisenä päivänä lähdin Artjärvelle kisaamaan molempien tyttöjen kanssa. Iitu aloitti kisan Markku Kaukisen tuomaroimalla agiradalla; myöhästyin ohjauksessa ja Iitu sujahti putken väärään päähän. Myös puomi tuotti ongelmia ja neiti hyppäsi keskeltä puomia alas. No, onneksi saimme tehdä puomin uudelleen.
Toinenkin rata oli agirata; kontaktivirheellä ja hurjalla ajalla Iitu sijoittui kakkoseksi.
Ennen Pimun suoritusta kävimme järvessä uimassa.
Pimulla oli tuomarina Johanna Nyberg. Eka agirata hyllytettiin. Toisella radalla oli ikävä keppikulma pitkän suoran päässä ja siitä vitonen. Pimun aika oli koko skaban kolmanneksi paras, joten ei ihme, kun en ehtinyt ohjaukseen.
Meillä oli myös seuranmestaruuskisa, jossa sekä Pimu, että Iitu hyllyttivät ja vielä samassa kohdassa. Ohjaajalla on syytä katsoa peiliin. No, aina ei voi voittaa.
Pimun kanssa en hakenut seuramme sm-ryhmään, koska oma kunto on niin epävakaa. Täytyy miettiä jotain muuta valmennusta sen kanssa.
Iitu jatkaa omassa ryhmässään, koska siinä meillä on huippukouluttaja. En hakenut sm-valmennusryhmään Iitunkaan kanssa. Keskitytään nyt nostamaan tyttö kolmisiin, niin saadaan kisata emän kanssa samassa sarjassa.
Viikonloput olemme viettäneet saaressa, koska helle alkoi juuri lomani loputtua. Koirat nauttivat vapaudesta ja uimisesta.
Artjärven kisoissa |
Ihana ilta-aurinko |
Majakka ja perävaunu |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti