keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Pennut ovat lentäneet uusiin koteihinsa. Molemmat pennut saivat kivat kodit. 
Kaunis Bellatrix eli Iisa jäi Porvooseen, joten saan nähdä häntä aina silloin tällöin. Olemme samassa treeniryhmässä Iitun kanssa, missä myös Iisan omistaja treenaa vanhemmalla kooikkerillaan.
Rigel alias Riku matkusti Ylöjärvelle ja on kuulemma pitänyt omistajansa aktiivisina.
Yksi pikkuinen sentään jäi meille. Liz, pikkuinen ahkera liisa, on villeistäkin villein olio. Niin suloinen ja ihana. En edes muistanut, millaista elämä pennun kanssa on. Vauhtia meillä ainakin riittää. Pieni oppii ihmeelisen nopeasti asioita. Hän osaa jo rauhoittua ja istuu, kun ruoka annetaan. Pariin päivään ei ole vahinkoja enää sattunut sisälle. 
Huomenna neiti saa varhaisrokotukset, että päästää tapaamaan muita koiria ja ennen kaikkea päästään hallille treenailemaan.


Iitu on ominut lapsena lelun

Meidän oma

Hän on niiiin....

ihana ja suloinen


keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Kesä on melkein palannut meille tänne etelään. Pienet pennut ovat saaneet ulkoilla tänään auringonpaisteisella ja lämpimällä pihamaalla. Kyllä pienet tassut ovatkin vilistäneet pitkin ja poikin pihamaata. 
Pennut täyttivät tänään 7 viikkoa. Kolme pentuetta on minulla ollut, mutta tämä tähtitrio on kyllä näistä kolmesta kaikkein vilkkain. Onnea vaan uusille pennun omistajille ❤
Kaikilla pennuilla on nyt uudet, kivat kodit ja kohta eronhetki koittaa meille ❤ 
Onneksi pikkuinen ahkera-liisa jää meille tuomaan iloa ja viihdyttämään meitä.

Tähtitrio vinkulelun kimpussa

Iitu pesee Lissua ja Riku leikkii


Suloinen Iisa, piirto ihan kuin äidillään.

Riehu-Lissu

Iisa söpöliini

lauantai 6. lokakuuta 2018

Tänään olemme harjoitelleet taas uusia asioita.
Kävimme ostamassa pienille harjoittelupannat ihan koko porukan voimin. Pienet matkustivat Iitun häkissä. Ensin häkki piti tutkia ja pureskella, mutta kun auto käynnistyi, uni tuli hetkessä.

Väsyneet matkustajat


Meillä on ollut sateeton ja aurinkoinen lauantaipäivä, joten olemme ulkoilleet paljon. Pennuista on tullut koko ajan vain rohkeampia ja niiden perässä saa tosiaan mennä. 
Ulkoilu väsyttää niitä ja siksi tässä nytkin kirjoittelen blogia, kun herrasväki nukkuu.
Huomenna saamme uusia pennun palluttajia ja siitäkös pennut tykkäävät.


Sylissä on kiva olla



perjantai 5. lokakuuta 2018

Vilinää ja vilskettä, vaikkei Joulu vielä olekkaan.
Pienet koiranpoikaset kasvavat kovaa vauhtia. Iitu- emo imettää niitä yöllä ja useasti päivälläkin, vaikka pennut saavat jo kiinteää ruokaa neljästi päivässä.
Olemme ulkoilleet joka päivä ja pennut nauttivat, kun ne saavat juosta vapaana. Sen lisäksi, että  pennuilla on oma huone, ne saavat olla meidän muiden kanssa olohuoneessa omassa aitauksessaan kuuntelemassa kodin ääniä. Ihana tassujen töminä alkaa, kun pentuaitauksen portti avataan ja pienet pääsevät kirmailemaan ja tutkimaan paikkoja.
Vihdoinkin olen tehnyt päätöksen; meille jää tumma tyttö, Myrskymatalan Mintaka. Mintaka alias Lizzie on ihan mahdottoman villi ja energinen pentu. Joskus ajattelen päätöstäni, että mitenköhän sen kanssa pärjään. Lissu on oikeesti aika pakkaus, ikioma rakkauspakkaus ❤


Rigel harjoittee

Yes, yli meni!

Putkitreeniä ala Iisa ja Rigel
Tässä hän on ❤ Lizzie, Lissu, Lippe, Liippo, LizLiz, Liipukka jne

maanantai 1. lokakuuta 2018

Poikapentu vapaana
Myrskymatalan Rigelin varaus peruuntui.
Hän on erittäin vilkas ja potentiaalinen pikku kooikkeri harrastuskaveriksi.

Rigel

Rigel vasemmalla