maanantai 9. joulukuuta 2019

Meillä syksy on ollut hiljaiseloa kisaamisen suhteen.
En ottanut Iitulle edes vakitreenipaikkaa. Meillä seurassa on niin paljon tarjolla ulkopuolisten valmentajien vetämiä treenejä, että ne riittävät hyvin Iitulle ja minulle.
Lissulla on torstaisin oma treeniryhmä. Paljon on vielä opittavaa. Tytöllä on vauhtia, mutta ajatteleminen jää matkalle vauhdissa. Jos Lissu ei tarkkaan tiedä mitä siltä vaaditaan, niin johan alkaa mahdoton ralli. Komentamista tai torumista ei voi käyttää, sillä neiti loukkaantuu ja pyrkii pois tilanteesta. Jos se huomaa, että minä turhaannun tai tuskastun, sama juttu. Tässä on siis kolmas erilainen koulutettava. Ihana asia on, että hän leikkii ja palkkaantuu lelulla.
Eläkeläis-Pimu pääsee mukaan treeneihin ja saa tehdä radan pätkää matalilla hypyillä ja hän on onnensa kukkuloilla.
Oma kunto ei ole antanut kisaamiselle myöden agilityn SM kisojen jälkeen.
Joulukuun eka päivä käytiin Iitun kanssa kisoissa pitkän, pitkä tauon jälkeen. Iitu veti hienosti ja pari tulostakin tehtiin, se oli itsellenikin yllätys. Iitu tarvitsisi niin paljon nopeamman ohjaajan, mutta kun se ei suostu tekemään kenenkään muun kuin minun kanssani.

Syksyllä ollaan tehty metsälenkkejä. Lissulla on riistaviettiä, vähintään yhtä paljon kuin Iitu-äipällä, mutta onneksi voin pitää niitä vapaana. Taskut on täynnä herkkuja ja laitan ennen lenkille lähtöä ruokaa niille kuppeihin. Tämä on tepsinyt ainakin tähän asti ja kaikki palautuvat samalla portin aukaisulla pihaan. Pimun on tosin vähän haasteellista lähteä, kun kuppiin jää ruoka tuoksumaan.

Koirilla on riittänyt ihmeteltävää pihallakin, kun paikallinen hirviporukka oli jahdissa tässä lähellä. Joku, nähtävästi likinäköinen, pyssymies ampui nuorta hirvisonnia, joka ei heti kuollutkaan. Eikös eläinparha juossut aitojen läpi meidän pihalle ja kuoli talon päätyyn. Ihan kauhea tapaus. Onneksi en ollut itse silloin kotona. Jahtiporukka hoisi kyllä homman ammattimaisesti (vaikkeivat ampua näköjään osaakaan) He korjasit kaikki jäljet ja aidan ja toivat meille korvaukseksi hirven paistia ja jauhelihaa.

Kuukauden päivät ovat koirat tutkineet hirviparan jälkiä ja kaivaneet paikkaa, minne hirvisonni lopulta kaatui.






torstai 26. syyskuuta 2019

Sinne se kesä vilahti, taas kerran. Lomat on pidetty ja syksy saapui yhtä yllättäen kuin aina ennenkin.
Näin jälkeenpäin pitää muistella asioita aikajärjestyksessä. Viimeinen päivitys taisi olla toukokuussa, joten tässä tulee jatkoa:
Toukokuun viimeisenä päivänä teimme taas pihahommia tavalliseen tapaan, kunnes Pimu alkoi yhtäkkiä raivoisasti kaivaa vesiastian alta. Yleensä hiiri tai sammakko saa hänet näin tolaltaan. Katsoin alle, mitään ei näkynyt ja komensin tytön pois. Pimu vaan jatkoi kaivamista. Vein koirat lopulta sisälle.
Parin tunnin päästä jatkoimme pihahommia. Huomasin, kun Pimu ravistelee jotain ruusupenkin alla ja pikku Lissu on mukana hommassa.
Menin katsomaan lähemmin mistä oli kyse ja se oli KÄÄRME. Pimu ravisteli käärmettä ja Lissu oli siinä vieressä valmiina saaliin jakoon.
Sydän oli pysähtyä. Onneksi kauhea kiljunta sai koirat jättämään käärmeen ja sain ne sisään.
Lähemmässä tarkastelussa elukka osoittautui kuitenkin rantakäärmeeksi.
Onneksi, sillä toinen kyynpurema olisi koitunut Pimu-mummin kohtaloksi.

Joskus nuoruudessa olemme käyneet paljonkin pohjoisessa, Lapissa. Jo maaliskuussa huomasin yöttömän yön agilitykisojen mainoksen ja sitten vaan hotellia tilaamaan. Lähdimme matkaan ja ensimmäisen yön vietimme Oulun ihanassa Nallikarissa. Terassisyömiset ym menivät hienosti koko lauman kanssa, vaikka pikku-vintiö olikin ensi kertaa pitkässä matkassa.

Aamulla jatkoimme kohti Kemiä. Pysähdyimme Kemin Prismaan. Kepo hoiti ruokaostokset ja minä lähdin lenkittämään koiria. En raaskinut laittaa koiria autoon, sillä edessä edessä oli vielä pitkä matka Saariselälle. Siinä ruokaostoksen tekijää odotellessa se tapahtui; Lissu villiintyi ja alkoi kiusata Pimua. Pimu hermostui ja kuritti Lissua. Iituhan ei siitä tykännyt ja kävi Pimun päälle. Siinä sitten kolmen koiran sumpussa yritin saada isoja tyttöjä irti toisistaan ja sain pureman vasempaan käteeni.
Piti käväistä Kemissä terveysasemalla paikattavana ja hakemassa antibioottikuuri.
Hain lääkkeet Rovaniemeltä ja pääsimme perille Saariselälle illan edellä. Yö meni hyvin, mutta aamulla alkoivat kovat vatsavaivat ja pahoinvointi; lääke ei sopinut minulle. Sinnittelin ensimmäisen päivän kisat, vaikka kuume alkoi nousta. Yö meni kauheassa horkassa ja lauantaiaamuna oli sitten pakko lähteä Ivaloon hakemaan apua. Sain uudet lääkkeet ja käteeni lastan, sillä haava ei osoittanut paranemisen merkkejä. Se kisapäivä meni meiltä ohi, kukaan ei kisannut.

Se päivä vietettiin kisakatsomossa ja lenkkeillen. Sunnuntaina kisasin Iitun kanssa pari rataa, toisen taisimme hyllyttää ja toiselta sijoitus oli neljäs yhdellä virheellä. 
Pimu täytti 10 vuotta 12.6.


29.6 oli kooikkerhondjen erikoisnäyttely Keuruulla. Olin ilmoittanut pikku Lissun junnuihin ja Pimu-mummin veteraaneihin. Iitu oli seuraneitinä ja Lissun tukena.

Pimulla oli veteraaninartuista kaunein pää ja hän pääsi kaunein pää-kisan jatkoon. Ei sijoitusta, mutta Pimu on mulle aina kaunein, päineen kaikkineen.

Heinäkuussa lomailimme suurimman ajan. Oman loman aloittajaiset vietimme Punkaharjulla. Ilma oli järkyttävän kylmä ja sateinen. Meillä ei kotona ole ollut punkin punkkia, enkä myöskään ollut laittanut koiriin punkkikarkotteita.Nyt niitä oli, oikea vitsaus Punkaharjulla.
Heinäkuun lopulla kävimme kisaamassa vanhassa kotikaupungissa, Haminassa. Hirveä helle (en valita) ja lähden kisaamaan Iitun kanssa, ei treenin treeniä alla.
Eka agirata, sokka irti, mutta jotenkin selvisimme vai yhdellä kiellolla.
Toinen agirata; sokka irti x 10 ja oikea kontaktiporsastelu, siitä kontaktisulkeiset ja hylyllä maaliin.
Hyppyrata; ohjaajan pää on jo niin pehmeä, että rata meinasi unohtua. Nollarata kuitenkin ja sijoitus 3. Lisbethliisa oli mukana turistina ja pääsi harjoittelemaan palkintopallillla käyttäytymistä.

Takareiteni oli temppuillut pitkin kesää. Pakko oli kuitenkin päästä kokeilemaan kisaamista ennen SM-kisoja. No se oli virhe. En pystynyt juoksemaan kaikkia ratoja. Jouduin perumaan myös muutaman muun kisan, jotta olisin kunnossa SM joukkue radalla. Oli hierojat, oli teippaukset, mutta ei vaan kinttu kestänyt.

Lissu täytti 1 vuoden 22.8.

Tämä syyskuu ollaan vain oltu. Agilityn MM-kisat Turussa tietysti oli koko kuun kohokohta. Niin upeita, nopeita ja hienoja koirakoita. 


Iitu, ihanainen täytti 11.9 jo 7 vuotta. Minne tämä aika oikein menee???

Näyttäisi siltä, että lauman yhteiselo tiivistyy. Lissu on kovin mumminsa oloinen. Yhdessä ne etsivät pihalla hiiriä ja päästäisiä. Pimu opettaa pienelle kaikenlaisia kaivuuhommia, mm kuinka porkkanat nousevat penkistä lähes omineen. Iitu hoitaa edelleen lastaan rakkaudella, vaikka sietäisi tuo kakara joskus ihan kovempiakin otteita ❤





perjantai 24. toukokuuta 2019

Agilitytreenien kesäkausi on alkanut.
Pikku vintiöllä on oma alkeisryhmä torstaisin ja Iitu treenaa Marianne Sumelan (ent. Karjalainen) valmennusryhmässä tiistaisin. 
Pimulla ei tänä vuonna enää ole ryhmäpaikkaa. Katsoin, että Pimulle alkaa kilpailut riittämään. Pimun kanssa tehdään agilityä ihan omaksi iloksi. Tyttö täyttää jo 10 vuotta, eikä palautuminen treeneistä tai kisoista tapahdu enää niinkuin ennen.
Pimun "viimeinen virallinen" startti oli JSP-kisoissa Tampereella. 
Lauantaina parakisassa Pimu oli hyppyradalla toinen ja Iitu kolmas. Agilityradalta Pimulle tuli HYL ja Iitulle kymppi radalta. Joten yhteistuloksissa jäimme kauas kärjestä.
Sunnuntaina sennukisa aloitettiin tuomari Mia Laamasen vauhdikkaalla hypärillä. Molemmat tytöt hyllyttivät. Allan Matsonin agilityradalla tehtiin taas hyvää työtä. Pimu oli toinen ja Iitu kolmas. Yhteistuloksissa Iitu oli sijalla 8 ja Pimu sijalla 11.
Pikku Liz oli karkeloissa mukana turistina. Hän oli kovin iloinen voittokasseista, joissa oli herkkuja sekä leluja. Hän sai myös valita itselleen yhden lelun myyntikojusta, aitoa kaninkarvaa, jossa vinkuva pallo. Se onkin ollut kovin mieleinen treeneissä.
Vielä ennen kotiinlähtöä, lähdin koirien kanssa metsälenkille. Oli kylmä, vettä satoi ja Pimulla oli back on track päällänsä. Se tarkoittaa, että "kiitos ei, en kävele" joten päästin sen vapaaksi. Olimme jo hallin kulmalla, kun jouduin laskeutumaan liukasta rinnettä tosi varovaisesti. Tarkkaavaisesti katsoin eteeni, etten liukastuisi. Siinä se sitten oli; kyy, pitkä laiha luikero keskellä polkua. Pysäytin koirat heti, sillä se käärmeen kuvatus vaan pysyi keskellä polkua. Pimu tulee perästä ja meidän kohdalla sain Pimun manttelista kiinni ja pysäytin sen matkan. Käärme oli meistä noin 2 metrin päässä, eikä aiokkaan väistää. Heittelin sitä ensin männynkävyillä pelotellakseni sen pois, mutta se oli niin jäykkä ja kankea, että se liikkui ehkä 10 senttiä. Jouduimme kiertämään otuksen takapuolelta ja silloin se vasta havahtui ja sähisi meille, mutta liikkui edelleen erittäin kankeasti.
Onni onnettomuudessa, että sain Pimun seis. Tämä oli toinen kohtaaminen kyyn kanssa ja varmaan melko kuolettava, sillä eka osuma 5 vuotta sitten oli tappaa Pimun.


Agilityradan tulokset

Voitokkaat Tiilään tytöt
Kun ei treenaamaan näillä kulmilla pääse, niin sitten vaan suoraan kokeeseen. Viime viikonloppuna olin Iitun kanssa ihan ekassa MEJÄkokeessa Hämeenlinnassa. 
Se oli kyllä kiva kokemus, vaikka ihan soitellen sotaan lähdinkin. 
Lauantai aamusta aikaisin lähdin Iitun ja pikku Lissun kanssa matkaan kohti Renkoa. Perillä oli heti aamupalaa tarjolla ja minusta ensikertalaisena pidettiin hyvää huolta, neuvottiin ja opastettiin. Onneksi minulla oli kokenut jälkipari, Nina. Lähdimme metsään jäljentekoon  klo 9 jälkeen ja palasimme majalle takaisin hieman ennen klo 16. Keli oli todella haastava, kuumaa, kuivaa ja sitä siitepölyn määrää on vaikea edes kuvailla. Onneksi oli koko arsenaali allergialääkkeitä mukana.
Olin sentään lukenut mejäilysääntöjä ja yrittänyt painaa mieleeni erinäisiä asioita, mutta kyllä kahden jäljen teko Ninan kanssa opetti paljon enemmin, kuin luettu teksti. Kompassin käyttökin palautui pätkittäin mieleeni kouluajoilta.
Illalla syötiin ja saunottiin päivän pölyt pois ja talviturkkikin tuli heitettyä.
Majoituin koirieni kanssa metsästysseuran majalla, joka oli tapahtuman keskipiste. Yön nukuin kuitenkin hyvin, vaikka jännitysperhoset vatsassa kutittelivatkin ja paikan täytetyt eläimet olivat jotenkin "creepy". Pari mäyrää sai lähtöpassit meidän huoneesta, sillä luultavasti Lissu olisi tuhonnut ne yön aikana.
Onneksi sunnuntaiaamu valkeni hieman viileämpänä, sillä aurinko pysytteli ohuen pilviharson takana. 
Minä olin oman ryhmäni ensimmäinen opas. Opastamista jännitin kaikkein eniten, mutta kuinka kävikään; opastettava koira ei suostunut lähtemään jäljelle ollenkaan. Tämä jännitysmomentti tulee siis säilymään seuraavaan kokeeseen.
Iitun jälkikoe alkoi tien toiselta puolelta. Sain Iitun hienosti jäljelle ja matkaan. Huomasin heti, että peurapolut sekoittivat sen pikku nuppia ja se otti useasti ilmavainua, vaikka pysyikin alun jäljellä. Ensimmäinen kulma oli hakkuuaukean reunalla, rinteen päällä. Siitä tyttö lähti aukealle vauhdilla, josta tiesin heti, että siellä on peuroja, eikä verijälki ole siellä päinkään. Kolmas hukka tuli aivan kokeen lopussa. Tuomari keskeytti pelin, mutta saimme treenin omaisesti tehdä kokeen loppuun. Majalle palatessamme näimme vielä 3 valkohäntäpeuraa samassa koemaastossa.



Tuomarin näkemys Iitun kokeesta

Hänkin on joskus ollut elävä


lauantai 27. huhtikuuta 2019


 Joulu on mennyt, uusi vuosi on alkanut, Pääsiäinenkin vilahti ja Vappua odotellaan, mutta yhtään blogikirjoitusta en ole saanut aikaiseksi.
Eihän tässä enää edes muista kaikkea, mitä on tapahtunut.

Pieni Liz on nyt 8,5kk vanha. Hän on oikea sydänten murskaaja. Iitu ei edelleenkään komenna sitä, vaikka syytä olisikin. Iitulla on "lehmänhermot" pentunsa kanssa. 
Mummi pitää lapsenlapsensa kyllä ojennuksessa ja nuhteessa, vaikka välillä melkein rakastaakin Lissua. Liz on aikamoinen tuholainen. Hänen intohimonsa on minun villasukat ja aamutossut. Pahinta on se, että aamuyön tunteina, kun muut nukkuvat, hän on alkanut järsiä sohvaa. Tosin hän on niin ihana ja suloinen, että saa nämäkin anteeksi.
Lissun kanssa olemme harjoitelleet pentukurssilla ihan vain käyttätymistaitoja ja muiden koirien ja ihmisten joukossa olemista. Näyttelytreeneissä olemme myös mukana ja nyt yksi mätsärikin on jo takana. Lissu on ollut kisaturistina agilitykisoissa mukana,  hyvin on pieni malttanut matkustaa.
Hallilla olemme käyneet treenaamassa agilityä; hyppyjä ja putkea sekä joitain ohjauskuvioita. Toukokuussa hän pääsee oikein omaan agilityryhmään ja siitä se sitten alkaa Lissun ura.
Lissun eka mätsäri
Pimu täyttää kohta 10v ja vaikka tyttö onkin hyvässä kunnossa, alkaa ikä näkyä tekemisessä. Vauhtia on vaikka muille jakaa, mutta palautuminen suorituksista vaatii veronsa. Pimu käy säännöllisesti hieronnassa, sillä paikat jumittuvat helposti. 
Reilu kuukausi sitten Lissu törmäsi täydessä vauhdissa olleeseen mummiinsa. Molempiin sattui; Lissu huusi ja kieri maassa, Pimu tuli linkuttaen luokseni esittelemaan kipeää jalkaansa. Sama toistui viime viikolla ja Pimulle se tarkoitti lääkärikeikkaa. Sen vasen etujalka ja niska olivat jumissa. Lääkkeeksi hierontaa ja kipulääkettä ja vetskutyttö on taas entistä ehompi. Niin surullista kuin se onkin, mutta Pimun agilityt alkaa olla tässä. Vielä kisaan sen kanssa JSP-kisoissa ja sen jälkeen vanha rouva pääsee eläkkeelle. Keksimme jotain muuta mukavaa sen tilalle, sillä tästä tytöstä ei sohvaperunaksi ole.
Pimun ikioma uima-allas
Vauvaloman jälkeen Iitu aloitti omat treeninsä meidän seuran valmennusryhmässä. Olemme kisanneet melko säännöllisesti, vaihtelevalla menestyksellä. SM kisoihin meillä on tavoite, mutta nuo nollat ei olekkaan mikään helppo temppu. Katsotaan, mitään stressiä en aio tästä ottaa. Iitu on PORSKin SM-medijoukkueessa joka tapauksessa. Nollia tulee, jos niitä on tullakseen. Onneksi sentään hyppyradat onnistuvat.
Iitun kanssa ollaan aloitettu mejäilyharrastus. En olisi koskaan itsestäni uskonut, että meillä on verta pakkasessa ja kauriin- ja peuransorkkia varastossa. Se, miten hienosti koira työskentelee metsässä, on vain niin uskomatonta ja lumoavaa.
Iitun aarre
Tossun tuunaaja

Tähtiä taisi näkyä, kun mummin kanssa yhteen kopsahti hän