 |
| Monesko kierros taloa ympäri??? |
 |
| Heitä pallo, heitä pallo, heitä jo... |
 | ||||||||||||
| Missä Iitun pallo? |
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
lauantai 22. maaliskuuta 2014
Kas, kas, kaksi kuukautta on mennyt ihan ohi tämän blogin päivityksessä. Kaikenlaista kiirettä on ollut niin työ, kuin kotirintamallakin.
Keittiöremontti on nyt onneksi jo takana, voimme palata siis normaaliin päivärytmiin. Onneksi kevät tulee kohisten, päivät pitenevät ja tuntuu kuin itsekin heräisi eloon talvihorroksen jälkeen.
En ole panostanut edes agikisaamiseen näiden kuukausien aikana, mutta muutamat kisat ollan Pimun kanssa sentään käyty:
18.1.14 Janakkalassa kisasimme kolme Minna Räsäsen rataa, tulokset radalta 5, 10 ja hylly.
Vantaalla Lägin kisoissa 9.2. tuomari Anne Huittinen teki sellaiset radat, ettei edes parhaimmat koirakot saaneet tuloksia ja meille tuli taas se tutut kolme hyllyä.
Porvoossa 16.2. omissa kisoissa tuomaroi Pertti Siimes ja tuomariharjoittelijana oli Janne Karstunen. Ekalla agiradalla unohdin Pimun yksin tekemään hyppyä ja tuloksena hyl taas kerran. Karstusen tuomaroimalla radalla varmistelin keinua niin paljon, että myöhästyin takaa kierto-ohjaukseen ja siitä vitonen.
Kotkassa kisasimme 6.3. Anne Saviojan radoilla. Hävettää, että mokasimme niin kivoilla radoilla (tosin moni muukin koirakko) Eka agirata tyssäsi Pimun karkaamiseen A-esteeltä ja hyppyradalta aioin ottaa ekan hyppysertin ja vauhtia oli, mutta tyttö ei pysynyt lapasessa. Kolmannella agiradalla Pimu yritti komentaa, mutta vastoin omaa, liian lepsua luonnettani, vaadin Pimun olemaan kuulolla. Pimu oli hieman hämillään tiukasta käytöksestäni ja teki kontaktit todella hienosti, tuli ohjauksiin upeasti ja nolla me siltä radalta väännettiin.
Iitun kanssa jatkan edelleen agin treenaamista. Keinu tuottaa edelleen hieman vaikeuksia; välillä lennetään läpi ja välillä arvotaan, menenkö, enkö mene. Pujottelu alkaa sujua pikku hiljaa ilman verkkoja, mutta tarkkuutta ohjauksessa se silti vaatii. Hassuinta Iitun treenamisessa on, että se on luonnon lahjakkuus. Niin vähän kun sen kanssa olen treenannut, niin se vaan osaa. Toisaalta haastetta tuo se, että molemmat koissut ovat ihan omalla tavallaan ohjattavia koiria.
Iitu on taas aiheuttanut ylimääräisiä sydämenlyöntejä, kun sen nenä vie sitä ja kaikki muu unohtuu. Pikkuinen tekee omineen retkiä metsään ja tulee kotiin, kun siltä tuntuu. Iitun jännittäminen on sentään helpottanut, se jopa hakee uusia ihmiskontakteja.
Täällä maalla on uusia haasteita myös koiran näkökulmasta. Hirvet yrittävät reviirille, tosin ne ajetaan äänekkästi pois. Fasaanikukko sen sijaan ei olekkaan niin helppo tapaus, se tulee uudestaan ja aina vain uudestaan.
Keittiöremontti on nyt onneksi jo takana, voimme palata siis normaaliin päivärytmiin. Onneksi kevät tulee kohisten, päivät pitenevät ja tuntuu kuin itsekin heräisi eloon talvihorroksen jälkeen.
En ole panostanut edes agikisaamiseen näiden kuukausien aikana, mutta muutamat kisat ollan Pimun kanssa sentään käyty:
18.1.14 Janakkalassa kisasimme kolme Minna Räsäsen rataa, tulokset radalta 5, 10 ja hylly.
Vantaalla Lägin kisoissa 9.2. tuomari Anne Huittinen teki sellaiset radat, ettei edes parhaimmat koirakot saaneet tuloksia ja meille tuli taas se tutut kolme hyllyä.
Porvoossa 16.2. omissa kisoissa tuomaroi Pertti Siimes ja tuomariharjoittelijana oli Janne Karstunen. Ekalla agiradalla unohdin Pimun yksin tekemään hyppyä ja tuloksena hyl taas kerran. Karstusen tuomaroimalla radalla varmistelin keinua niin paljon, että myöhästyin takaa kierto-ohjaukseen ja siitä vitonen.
Kotkassa kisasimme 6.3. Anne Saviojan radoilla. Hävettää, että mokasimme niin kivoilla radoilla (tosin moni muukin koirakko) Eka agirata tyssäsi Pimun karkaamiseen A-esteeltä ja hyppyradalta aioin ottaa ekan hyppysertin ja vauhtia oli, mutta tyttö ei pysynyt lapasessa. Kolmannella agiradalla Pimu yritti komentaa, mutta vastoin omaa, liian lepsua luonnettani, vaadin Pimun olemaan kuulolla. Pimu oli hieman hämillään tiukasta käytöksestäni ja teki kontaktit todella hienosti, tuli ohjauksiin upeasti ja nolla me siltä radalta väännettiin.
Iitun kanssa jatkan edelleen agin treenaamista. Keinu tuottaa edelleen hieman vaikeuksia; välillä lennetään läpi ja välillä arvotaan, menenkö, enkö mene. Pujottelu alkaa sujua pikku hiljaa ilman verkkoja, mutta tarkkuutta ohjauksessa se silti vaatii. Hassuinta Iitun treenamisessa on, että se on luonnon lahjakkuus. Niin vähän kun sen kanssa olen treenannut, niin se vaan osaa. Toisaalta haastetta tuo se, että molemmat koissut ovat ihan omalla tavallaan ohjattavia koiria.
Iitu on taas aiheuttanut ylimääräisiä sydämenlyöntejä, kun sen nenä vie sitä ja kaikki muu unohtuu. Pikkuinen tekee omineen retkiä metsään ja tulee kotiin, kun siltä tuntuu. Iitun jännittäminen on sentään helpottanut, se jopa hakee uusia ihmiskontakteja.
 | |
| Tytöt uudessa keittiössä |
Täällä maalla on uusia haasteita myös koiran näkökulmasta. Hirvet yrittävät reviirille, tosin ne ajetaan äänekkästi pois. Fasaanikukko sen sijaan ei olekkaan niin helppo tapaus, se tulee uudestaan ja aina vain uudestaan.
 |
| Fasukukko |
lauantai 11. tammikuuta 2014
Vuosi vaihtui täällä maallakin rauhallisesti. Jostai kaukaa kantautui rakettien pauketta ja muutama valojuova valaisi tumman taivaan.
Pimu pysytteli sisällä, se kun pelkää kaikkea pauketta. Pikku-Iitu kirmaili pihalla normaaliin tapaansa, sitä ei mikään räiske tai rytinä pelota, vaikka muuten onkin ihan arkajalka.
Vaan ei ollut arkajalka, kun vähän ennen Joulua katosi pihalta. Itse olin töissä, kun sain soiton, että Iitu on ollut kateissa puolisen tuntia. Paniikki iski! Jokin metsän eläin oli saanut sen lähtemään peräänsä. Aikaa kului, eikä tyttöä kuulunut. Laitoin ilmoituksen heti karkurit palstalle ja soittelin kaikki paikalliset löytöeläinkodit läpi, jos siitä olisi näköhavaintoja. Täällä kotona etsittiin metsästä ja lähiteiltä, vain Pimun pallo löytyi läheisen pellon reunasta. Pimua ei Iitun etsintä kiinnostanut, se halusi vain takaisin kotiin. Se ei ilmeisesti ollut yhtään huolissaan.
Kaksi tuntia ehti kulua ja sitten se karkulainen ilmestyi pihalle. Siinä se raukka seisoi kaivon takana ilmeisen säikähtäneenä, tärisevänä ja märkänä. Tunti torkkuja takan edessä ja Iitu oli taas oma, villi itsensä.
Iitu on selvästi jonkinlaisessa murrosiässä. Se kokeilee rajojaan niin minuun, kuin äitiinsäkin.
Iitun tuhoamisvimma on valitettavasti myös palannut. Se protestoi heti, jos se jätetään yksin. Se on taas syönyt aamutossuja, lenkkareita, tyynyjä ja kaikkea, minkä nyt sattuu löytämään. Sille on ostettu läjäpäin uusia leluja, jotka nekään eivät kestä kuin hetken. Iitu on Iitu ja niin ihana ja suloinen pikku-kooikkeri, ettei sille vain voi olla vihainen.
Pimun kanssa kävimme Kotkassa kisailemassa heti vuodenvaihteen jälkeen. Agiradat hyllytettiin, mutta olivat hyvät radat kuitenkin. Molemmilla radoilla väärä putkenpää imaisi Pimun. Hypäriltä tehtiin nollatulos ja olimme kisan kolmanneksi nopeimpia.
Tuomarina oli Sari Mikkilä.
Kun joulupukki ei tuonut minulle uutta kameraa, ostin sitten itse sellaisen itselleni lahjaksi. Tosin menin taas vipuun, kun ostin järkkärin, opettelussa menee hetki jos toinenkin. Tässä harjoittelukuvia.
Pimu pysytteli sisällä, se kun pelkää kaikkea pauketta. Pikku-Iitu kirmaili pihalla normaaliin tapaansa, sitä ei mikään räiske tai rytinä pelota, vaikka muuten onkin ihan arkajalka.
Vaan ei ollut arkajalka, kun vähän ennen Joulua katosi pihalta. Itse olin töissä, kun sain soiton, että Iitu on ollut kateissa puolisen tuntia. Paniikki iski! Jokin metsän eläin oli saanut sen lähtemään peräänsä. Aikaa kului, eikä tyttöä kuulunut. Laitoin ilmoituksen heti karkurit palstalle ja soittelin kaikki paikalliset löytöeläinkodit läpi, jos siitä olisi näköhavaintoja. Täällä kotona etsittiin metsästä ja lähiteiltä, vain Pimun pallo löytyi läheisen pellon reunasta. Pimua ei Iitun etsintä kiinnostanut, se halusi vain takaisin kotiin. Se ei ilmeisesti ollut yhtään huolissaan.
Kaksi tuntia ehti kulua ja sitten se karkulainen ilmestyi pihalle. Siinä se raukka seisoi kaivon takana ilmeisen säikähtäneenä, tärisevänä ja märkänä. Tunti torkkuja takan edessä ja Iitu oli taas oma, villi itsensä.
Iitu on selvästi jonkinlaisessa murrosiässä. Se kokeilee rajojaan niin minuun, kuin äitiinsäkin.
Iitun tuhoamisvimma on valitettavasti myös palannut. Se protestoi heti, jos se jätetään yksin. Se on taas syönyt aamutossuja, lenkkareita, tyynyjä ja kaikkea, minkä nyt sattuu löytämään. Sille on ostettu läjäpäin uusia leluja, jotka nekään eivät kestä kuin hetken. Iitu on Iitu ja niin ihana ja suloinen pikku-kooikkeri, ettei sille vain voi olla vihainen.
Pimun kanssa kävimme Kotkassa kisailemassa heti vuodenvaihteen jälkeen. Agiradat hyllytettiin, mutta olivat hyvät radat kuitenkin. Molemmilla radoilla väärä putkenpää imaisi Pimun. Hypäriltä tehtiin nollatulos ja olimme kisan kolmanneksi nopeimpia.
Tuomarina oli Sari Mikkilä.
Kun joulupukki ei tuonut minulle uutta kameraa, ostin sitten itse sellaisen itselleni lahjaksi. Tosin menin taas vipuun, kun ostin järkkärin, opettelussa menee hetki jos toinenkin. Tässä harjoittelukuvia.
 |
| Maalaistytöt |
 |
| Pimu |
 |
| Iitu ja tuhottu frisbee |
maanantai 23. joulukuuta 2013
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Hupsista heijaa, onpa viime päivityksestä aikaa.
Mistä aloittaisin? Ehkä suurimmasta syyllisestä blogin hiljaiseloon eli muutosta.
31.10 muutimme Porvoosta Askolaan, Tiilään kylään. Nyt kotinamme on paritalon sijaan ihan oma talo ja iso piha, jossa riittää vielä paljon laittamista ensi kesänä. Nyt olemme keskittyneet pelkästään sisähommiin ja sanalla sanoen, asumme jonkin asteisen kaaoksen keskellä. Keittiöremontti alkaa tammikuussa ja sitten uskon, että elämä normalisoituu täälläkin.
Pimu ja Iitu ovat kotiutuneet hyvin ja ovat ottaneet pihan jo haltuunsa. Pikku-Iitu on alkanut tehdä pidempiä retkiä metsään ja sitä täytyy pitää koko ajan silmällä. Pariin otteeseen neiti on ollut kateissa ja tullut sitten märkänä ja turkki täynnä havunneulasia ja roskia läkähtyneenä kotiin. Jänis tai joku lintu-parka on saanut kyytiä.
Viime viikolla huomasin, että koirat suunnistavat jo autotielle päin. Hankin molemmille valopannat, että pihalla huomaan niiden liikkeet täällä pimeydessä. Äiti ja tytär vilkkuvat kuin pienet joulukuuset eivätkä näin pääse varkain livahtamaan tielle. Aidanrakennusta siis luvassa heti keväällä.
Pimun kanssa olen kisannut Vantaalla Itsenäisyyspäivänä. Kerrottavaa tästä ei liioin ole, ainoastaan se, että ekalla radalla joku Pimu-niminen kooikkeri juoksi ohitseni häntä suorana ennenkuin olin edes itse asettautunut ottamaan sitä vastaan. Se oli meidän lyhin rata ikinä; vein Pimun heti pois boxiinsa häpeämään. Tällaista ei ole ennen tapahtunut.
Hyvinkäällä kisasimme eilen lauantaina. Ensimmäinen hyppyrata oli Henri Luomalan käsialaa ja sieltä tuli vitonen melko vaikeasta keppikulmasta. Seuraavat radat olivat Anne Viitasen tuomaroimia ja voisin sanoa, että melkoisen tekemättömmissä olevia vientejä. Tulokset puhuvat puolestaa, ei sieltä montaa nollaa tullut. Pimulle tuli kymppi toiselta radalta; eka rima putosi ja itse peitin näkyvyyden keinulle, jolloin Pimu tuli sen ohi. Toinen agirata, en edes viitsi kertoa, oli katastrofi. Näin vaikeita ratoja ei olla ennen kisattu.
Iitun kanssa agilitytreenit jatkuvat edelleen ja tyttö on kyllä melkoisen taitava, vaikkei kaikkia esteitä vielä täydelisesti osata. Nopeutta ja estehakuisuutta on ja sen miellyttämisenhalu on ihan sydäntäsärkevää.
Joulupukilta täytyy pyytää uusi kamera; en ole vieläkään saanut ostettua itselleni uutta ja näin tästä blogista tulee kuivahko ilman kuvia tai videoita.
Mistä aloittaisin? Ehkä suurimmasta syyllisestä blogin hiljaiseloon eli muutosta.
31.10 muutimme Porvoosta Askolaan, Tiilään kylään. Nyt kotinamme on paritalon sijaan ihan oma talo ja iso piha, jossa riittää vielä paljon laittamista ensi kesänä. Nyt olemme keskittyneet pelkästään sisähommiin ja sanalla sanoen, asumme jonkin asteisen kaaoksen keskellä. Keittiöremontti alkaa tammikuussa ja sitten uskon, että elämä normalisoituu täälläkin.
Pimu ja Iitu ovat kotiutuneet hyvin ja ovat ottaneet pihan jo haltuunsa. Pikku-Iitu on alkanut tehdä pidempiä retkiä metsään ja sitä täytyy pitää koko ajan silmällä. Pariin otteeseen neiti on ollut kateissa ja tullut sitten märkänä ja turkki täynnä havunneulasia ja roskia läkähtyneenä kotiin. Jänis tai joku lintu-parka on saanut kyytiä.
Viime viikolla huomasin, että koirat suunnistavat jo autotielle päin. Hankin molemmille valopannat, että pihalla huomaan niiden liikkeet täällä pimeydessä. Äiti ja tytär vilkkuvat kuin pienet joulukuuset eivätkä näin pääse varkain livahtamaan tielle. Aidanrakennusta siis luvassa heti keväällä.
Pimun kanssa olen kisannut Vantaalla Itsenäisyyspäivänä. Kerrottavaa tästä ei liioin ole, ainoastaan se, että ekalla radalla joku Pimu-niminen kooikkeri juoksi ohitseni häntä suorana ennenkuin olin edes itse asettautunut ottamaan sitä vastaan. Se oli meidän lyhin rata ikinä; vein Pimun heti pois boxiinsa häpeämään. Tällaista ei ole ennen tapahtunut.
Hyvinkäällä kisasimme eilen lauantaina. Ensimmäinen hyppyrata oli Henri Luomalan käsialaa ja sieltä tuli vitonen melko vaikeasta keppikulmasta. Seuraavat radat olivat Anne Viitasen tuomaroimia ja voisin sanoa, että melkoisen tekemättömmissä olevia vientejä. Tulokset puhuvat puolestaa, ei sieltä montaa nollaa tullut. Pimulle tuli kymppi toiselta radalta; eka rima putosi ja itse peitin näkyvyyden keinulle, jolloin Pimu tuli sen ohi. Toinen agirata, en edes viitsi kertoa, oli katastrofi. Näin vaikeita ratoja ei olla ennen kisattu.
Iitun kanssa agilitytreenit jatkuvat edelleen ja tyttö on kyllä melkoisen taitava, vaikkei kaikkia esteitä vielä täydelisesti osata. Nopeutta ja estehakuisuutta on ja sen miellyttämisenhalu on ihan sydäntäsärkevää.
Joulupukilta täytyy pyytää uusi kamera; en ole vieläkään saanut ostettua itselleni uutta ja näin tästä blogista tulee kuivahko ilman kuvia tai videoita.
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Vantaa Keravan Agility Teamin kisa 26.11.13
A rata tuomari Asko Jokinen: Pimu sijalla 2. agilityserti, eikä huonolle hävitty (Jari Suomalainen ja Flow). Kooikkerit ottivat kolmoisvoiton, sillä Mari Nummi ja Mizy olivat kolmansina. Kooikkeri rules!!
B rata tuomari Esa Muotka: keinun kontaktivirhe toi meille vitosen, sijoitus 8.
C hyppyrata Asko Jokinen: hylkäys ja aivan ohjaajan hätiköinnistä johtuva. Erittäin hyvä hyllyrata!
Tänään meillä oli sm-ryhmän treenit ja saan kirjoittaa tätä todella rauhassa, sillä Pimu on ihan loppu ja nukkuu. Pikku-Iitukin on rauhallinen, kun se katsojan osassa pääsi sm-koirakoiden kanssa lenkille.
Kamera ja Pimu ei ole tunnetusti hyvä yhdistelmä, mutta kerrankin kun kuva olisi onnistunut, kamera teki tenän. Siispä kuva vain agilitysertistä ja video nolla-radasta.
http://youtu.be/36Jlwnu4RFI
A rata tuomari Asko Jokinen: Pimu sijalla 2. agilityserti, eikä huonolle hävitty (Jari Suomalainen ja Flow). Kooikkerit ottivat kolmoisvoiton, sillä Mari Nummi ja Mizy olivat kolmansina. Kooikkeri rules!!
B rata tuomari Esa Muotka: keinun kontaktivirhe toi meille vitosen, sijoitus 8.
C hyppyrata Asko Jokinen: hylkäys ja aivan ohjaajan hätiköinnistä johtuva. Erittäin hyvä hyllyrata!
Tänään meillä oli sm-ryhmän treenit ja saan kirjoittaa tätä todella rauhassa, sillä Pimu on ihan loppu ja nukkuu. Pikku-Iitukin on rauhallinen, kun se katsojan osassa pääsi sm-koirakoiden kanssa lenkille.
Kamera ja Pimu ei ole tunnetusti hyvä yhdistelmä, mutta kerrankin kun kuva olisi onnistunut, kamera teki tenän. Siispä kuva vain agilitysertistä ja video nolla-radasta.
http://youtu.be/36Jlwnu4RFI
maanantai 21. lokakuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)