sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Sain perjantaina Pimun DLA-monimuotoisuustestin tuloksen.
Pimu on tyyppiä Kooi2 / Kooi6. Koira on heterotsygootti.
Tässä selitys asiasta:
MHC-alueen geenit, jotka vastaavat mm. koiran omien kudosten tunnistamisesta sekä vieraiden patogeenien tunnistamisesta ja tuhoamisesta, voidaan jakaa kolmeen luokkaan niiden tuottamien valkuaisaineiden toiminnan perusteella.
Koiran MHC-geenejä kutsutaan nimellä DLA ja tässä tutkimuksessa määritettiin luokkaan II kuuluvat DRB-, DQA- ja DQB-geenit, joiden alleelit (=saman geenin eri muodot) muodostavat yhdessä niin kutsutun haplotyypin. Luokan II geenit koodaavat proteiineja, jotka osallistuvat puolustusreaktion alkuvaiheeseen. Ne tunnistavat ja esittelevät erilaisista vierasaineista pilkottuja osia muille puolustusreaktioon osallistuville soluille. Koska tunnistettavien vierasaineiden määrä on suuri, on tärkeää, että sekä yksilöllä että populaatiossa säilyy erilaisia alleeleja, jotka poikkeavat emäsjärjestykseltään toisistaan.
MHC-alueen geenien monimuotoisuuden ja erityisesti heterotsygotian säilyttäminen on tärkeää. Homotsygoitumisen on aiemmissa tutkimuksissa havaittu lisäävän riskiä autoimmuunisairauksille.

Lauantaina käväistiin sitten lähes viimeisissä kisoissa Janakkalassa. Tuliaisina kotiin tuotiin kolme hylättyä suoritusta. Juoksutauon jälkeen tyttö oli niin täpinöissään, ettei oikein malttanut kuunnella, karkasi jopa lähdössä! Ei voi kaikkia mokia Pimun piikkiin laittaa, kyllä oli ohjaajakin niin kuutamolla että voi voi!
Tuomari kisoissa oli Martti Salonen ja tapansa mukaan radat eivät olleet mitään lastenleikkiä.

Nyt sunnuntaiaamuna Pimu ei suostunut syömään ja hän oli vähän muutenkin huonovointinen. Olisiko ollut näitä raskauteen liittyviä juttuja.....tai sitten vain tämä kuumuus vaikuttaa. Kello on nyt 10:40 ja lämpömittari näyttää varjossa 28,5°C.

2 kommenttia:

  1. Miko on Koo1 / Kooi4, joten Miko ja Pimu ovat saaneet isältään eri halpot :) Olisi mielenkiintoista tietää kumpi tulee isältä ja kumpi äidiltä

    VastaaPoista
  2. Onnittelut heterotsygotismista :)

    Meillä ruokahaluttomuus/aamupahoinvointi on ollut aina kantoajan alkupuolella ensimmäinen merkki siitä, että pentuja olisi tulossa. Peukut ja varpaat pystyssä täällä, että olisi tärpännyt. T: Jerry ja Satu

    VastaaPoista