sunnuntai 29. elokuuta 2021

Tässä muutamia kuvia Lissun epävirallisista agilitykisoista ja näyttelyistä.
Kesäkuun lopulla, hurjassa helteessä kisasimme vanhassa kotikaupungissani Haminassa. Lissu voitti mölliluokan ja myös kisaavien hyppyradan, on se hurja. Kuvat: Mari Salmenhaara @ Kuvaillen


                                              


Heinäkuussa maalaistyttö Liisa-Maija, Lisbethliisa kävi kaupungissa, Porvoossa missikisoissa. PN 1, SERT ja VSP.  Hienosti osasi Lissu käyttäytyä, aika hyvin ensimmäisessä aikuisten kilpailussa.

Elokuun alussa piipahdimme Tuusulassa agilityepiksissä ja sieltäkin Lissu teki nollaradan.


Elokuussa oli myös Mäntsälän näyttely. Siellä ei menestys ollut kummoista: " Toivoisin tummemmat silmät" luki arvostelussa ja EH:lla kotia. Näin ne tuomarit arvostelevat eri asioita, mutta eihän me lannistuta, uutta näyttelyä on taas tiedossa.
Tähtipennut täyttivät 22.8. kokonaiset kolme vuotta. Onnea myös Iisa ja Riku!


Iitun kanssa kisasin oman seuran kisoissa sekä heinäkuussa että elokuussa. Eipä juuri mainittavaa. Iisa, Lissun sisko sen sijaan oli noussut kolmosiin ja kisasi äitiään vastaan. Vaikeilla, tuomari Mia Laamasen radoilla, tyttö veti triplanollat ja sai sekä agi-että hyppysertin. Taitava pari!

Sieniaika on alkanut ja koiriakin saa pitää jo metsässä vapaana. Olen opettanut sekä Iitun, että Lissun pillin ääneen ja vihellys tarkoittaa, että heti mamman luokse. Toimii pihalla.
Tänään oli taas niin "rentouttava" sieniretki, kun heti talon takana Iitu ja Lissu pongasivat peuran ja sitähän taas mentiin. Nyt riitti kymmenen minuutin ajo. Molemmat palasivat onneksi luokseni rättiväsyneinä, läähättäen, kuraisina ja täynnä takiaisia. Iitu on siis periyttänyt riistavietin Lissulle. Pimu-mummi makasi tyytyväisenä kotona sillä aikaa, mutta "ajokoirien" palatessa kotiin, se tutki lapsensa ja lapsenlapsensa hyvinkin tarkkaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti